Kerrostalo
Ihastuttava ja toimivapohjainen alimman kerroksen päätyhuoneisto hyvin hoidetusta taloyhtiöstä. Kaikki suuret remontit tehty: vesikatto uusittu 2008 –2009, linjasaneeraus 2013, julkisivuremontti 2022 –2023 ja viimeisimpänä piha- ja salaojaremontti 2023, jonka yhteydessä myös autopaikkoja lisättiin ja asennettiin viisi sähköauton latausasemaa. Lopuille paikoille on tehty valmiudet latauspisteille.
Taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla ja on siis erinomaisessa kunnossa!
Avokeittiön ja olohuoneen yhteydessä oleva parveke avautuu sisäpihalle etelän suuntaan. Koko asunnon levyinen lasitettu parveke ei ole maan tasalla. Kylpyhuone on remontoitu putkiremontin yhteydessä. Hyvän kokoisissa makuuhuoneissa on säilytetty vanhat kaapit. Yleiset tilat mm. pesutupa ja sauna löytyvät samasta rapusta kellarikerroksesta.
Sijainti on mitä mainioin Tikkurilan kupeessa! Tikkurilan kattavat palvelut sijaitsevat vain noin kilometrin päässä ja lähikauppa löytyy jo korttelin päästä. Loistavat yhteydet bussilla, junalla tai omalla autolla. Lähialueelta löytyy kouluja sekä päiväkoteja, joista lähin vain noin 150 m päässä. Lisäksi erinomaiset ulkoilumaastot alkavat lähes kotiovelta. Tämä on siis täydellinen ympäristö niin arkeen kuin vapaa-aikaan.
Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan paikan päälle tähän läpitalon huoneistoon. Ole yhteydessä ja varaa oma esittelyaikasi!
TIEDUSTELUT JA MYYNTI
Kirsi Ryyppö puh. 040 5895 723, kirsi@ogz.fi
Kohdetta myy

21100 Naantaliinfo@ogz.fi050 386 8684
Esittely
Perustiedot
Ohrakuja 1
01370 Vantaa
Pinta-aloja ei ole tarkistusmitattu.
Hinta ja kustannukset
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Hoitovastike 319,20 € / kk
Rahoitusvastike 556,01 € / kk
Saunamaksu: 15,00 € / kk
Lisätiedot
Ilmansuunta: etelä
Asunnon tilat ja materiaalit
Seinien pintamateriaali: maalattu
Lattian pintamateriaali: muovi
Keittiön tasot: laminaatti
Liesi: sähköliesi
Lattian pintamateriaali: muovi
Lattian pintamateriaali: muovi
Makuuhuoneiden määrä: 2
Seinien pintamateriaali: kaakeli
Lattian pintamateriaali: laatta
Katon pintamateriaali: Pelti
Taloyhtiö
2023 Piha- ja salaojaurakka (Makira Oy), parvekkeiden maalaus ja pinnoitus
2022-2023 Ulkovaipan laaja korjaushanke (Makira Oy), kiinteistöön kaikkien ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen
2021 Ulkovaipan korjaussuunnittelua ja hankevalmistelua (Frontago Oy)
2021 Peltikaton pesu ja maalaus (Tehopesu Oy)
2021 Vesikourujen/syöksyjen puhdistus (Tehopesu Oy) 2021
2021 C-rapun ilmanvaihtokanaviston poistohormissa ollut tukos poistettu ja
korjattu välikaton kautta (Käyttöilma Oy)
2021 Ilmanvaihdon parannustyö koko kiinteistössä. Asennettu piippujen päälle
kerääjäkammiot/turbowintit (Käyttöilma Oy)
2021 Saunan ja pesuhuoneen penkit uusittu
2021 Saunakiukaan kiuaskeskuksen ohjauskeskuksen piirilevy uusittu
ajastustoiminnan korjaamiseksi
2020 Ulkovaipan korjaustoimia koskeva suunnittelu (mm. julkisivun korjaustoimet,
ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen, parvekelasitukset)
2020 Huoneiston C22 kph-vesivauriokorjaus yhtiön kunnossapitovastuun osin
2020 Julkisivurappausten ja parvekkeiden kuntotutkimus, Kiwa Inspecta Oy
2020 Lämmönvaihdin
2018 Kylpyhuoneiden kynnyksien korotus
2015 Taloyhtiökohtainen internet- ja kaapeliyhteys (Sonera, 10 M)
2013 LVIS-urakka (putki,- kylpyhuone-, sä
2026 Autopaikan tolppien varustaminen GAROilla
2025 Palovaroittimet huoneistoihin, IV-suodattimien vaihto, sähköautojen latausvalmius (viimeistelyt)
Katja Pesonen
Unikkotie 13, 01300 Vantaa
katja.pesonen@asuntomaisteri.fi
Kiinteistöhuolto Olander Oy
Muut lisätiedot
Sähköauton latauspaikat 6 kpl. Autotallipaikat eivät ole huoneistokohtaisiai, eivät siirry huoneiston myynnin/vuokrauksen yhteydessä seuraavalle. Paikat vuokraa isännöitsijätoimisto (asiakaspalvelu).
Sähköautojen latausvalmiuden rakentaminen kaikkiin 21 autopaikkaan, joista 5 paikkaan on asennettu latausasemat (Makira Oy) Huom! Lohkolämmitysvalmiutta ei ole vielä päätetty rakentaa loppuun muissa tolpissa kuin sähköautojen latausvalmiudellisissa tolpissa. Nuo 21 autopaikkaa ovat vapaasti käytettävissä, jos tilaa on. Isännöitsijäntoimistosta saa paikoille parkkiluvan.
Autopaikat: 21
Autopistokepaikat: 12
Autotallit: 12
Autopaikkamaksu: 38,00 € / kk
Päiväkodit: Alueella useita, lähinnä Jokiniemen päiväkoti noin 300 m.
Muut palvelut: Tikkurilan palvelut noin 1,50 km. Keravanjoen ulkoilumaastot liikkuville.