Mökki tai huvila
TÄHÄN KOHTEESEEN VOIT NYT TARJOTA ASUNTO-OSAKETTA OSAMAKSUKSI KAUPANTEKOON.
Upea, meren rannalla sijaitseva kokonaisuus Paraisten Pikku-Nauvossa (Lillandet). Uniikki kohde soveltuu edustushuvilaksi ympärivuotiseen käyttöön, yritystoimintaan tai vaikkapa kahden sukupolven yhteiseksi vapaa-ajan viettopaikaksi. Voit myös neuvotella kaupasta käsittäen ainoastaan pitsihuvilan.
Päärakennus on1900-luvun alussa rakennettu klassinen kaksikerroksinen pitsihuvila suurella merelle aukeavalla terassilla. Tontilla myös tilava 1987 rakennettu Honkarakenteen pirtti, jossa tilava sauna ja katettu ulkokeittiö. Lisäksi erillinen rantasauna. Rakennukset ovat hyväkuntoisia.
Lievästi rannan suuntaan viettävällä tontilla on noin 95 metriä rantaviivaa suojaisessa merenlahdessa. Tänne pääset isollakin veneellä. Ruopatun väylän päässä (syvyys n. 2 metriä) vankkarakenteinen laituri ja ulospäin lahdelle suuntautuva ponttoonilaituri. Pienellä vaivalla mahdollisuus tehdä oma hiekkaranta.
Arvokkaan miljöön kruunaa vuosisatainen puusto. Airiston mahtavat kalavedet ovat lähellä. Autotie perille. Kohde on kiinteistöosakeyhtiö, joten ostaja säästää varainsiirtoverossa. Läheiseltä Nauvon kirkolta löytyvät palvelut apteekkia ja Alkoa myöten.
Tähän kohteeseen pääset tutustumaan varaamalla yksityisesittelyn.
Yhteydenotot ja esittelyt:
Ari Aho
KiLAT
puh. 040 5536617
ari@ogz.fi
LKV Organization | Välityspalkkiot Oy
www.ogz.fi
Kohdetta myy

21100 Naantaliinfo@ogz.fi050 386 8684
Esittely
Perustiedot
Nauvo
21660 Nauvo
Hinta ja kustannukset
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Lisätiedot
Kiuas: Sähkökiuas
Asunnon tilat ja materiaalit
Katon pintamateriaali: Huopa