Kerrostalo
Tampereelta Tammelan kaupunginosasta, Osmonpuiston vierestä myytävänä 6/7 kerroksen pohjaratkaisultaan läpi talon menevä kolmio, päätyasunto.
Lasitetulta etelään suuntautuvalta parvekkeelta avautuvat upeat, kaupunkimaiset näkymät.
Torni-hotellikin erottuu taivaanrannassa erityisesti pimeään aikaan. Keittiöstä ja toisesta makuuhuoneesta näkymät ovat Osmonpuistoon, ja nämä puistomaiset näkymät avautuvat parhaiten ylimpiin kerroksiin ja erityisesti juuri tähän päätyasuntoon!
Taloyhtiö on mainiolla paikalla lähellä keskustan palveluita. Rautatieasema, Tammelantori ja muut keskeiset maamerkit ovat kävelymatkan etäisyydellä, eikä Tampere-talolle ja Yliopistollekaan ole kuin noin kilometrin matka, samoin Tullin alueen monipuolisten palveluiden pariin. Lähellä sijaitsevat Kaupin ulkoilualue ja Näsijärvi Rauhaniemen uimarantoineen ja saunoineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet vapaa-ajan vietolle.
Taloyhtiö on liitetty maalämpöön 2017, jolloin asennettiin myös lämmön talteenotto (LTO).
Asunnon tehokas tilankäyttö käsittää kaksi makuuhuonetta ja vaatehuoneen. Meneillään olevan saneerauksen aikana uudistetaan WC ja pesutilat. Huoneisto on siistikuntoinen, mutta pääosin alkuperäisessä asussa. Parhaimman lopputuloksen sisätiloista saa uudistamalla pinnat.
Yhtiössä on uusittu käyttövesiputket v. 2008. Meneillään olevassa vaiheen 1. mukaisessa saneerauksessa uusitaan mm. viemärit ja märkätilat. Mahdollisella tontin myynnillä on tarkoitus kattaa yhtiön tulevia remonttikuluja. Hoitovastike vain 215,38 €/kk. Huoneisto on ollut käytössä samalla omistajalla alusta alkaen.
Esittelyt:
Pasi Salminen
KiAT, IAT
LKV OGZ | Ketju Asunnot Tampere Oy
pasi.salminen@ogz.fi
p. 045 154 6618
Kohdetta myy

33100 Tamperetampere@ogz.fi03 222 0044
Esittely
Perustiedot
Ainonkatu 2 D
33100 Tampere
Hinta ja kustannukset
Laskettu velattomasta myyntihinnasta.
Hoitovastike 215,38 € / kk
Lisätiedot
Ilmansuunta: Etelä
Asunnon tilat ja materiaalit
Katon pintamateriaali: Huopa
Taloyhtiö
- Elastiset saumat uusittu 1996
- Siivousparvekkeiden korjaus 2000
- Huoneistojen parvekkeet 2004
- Kellari, vinttikäytävien ja rappuaulojen maalaus 2004
- Huopakate uusittu 2005
- Lukkokoodit ulko-oviin 2005
- Käyttövesiputkistot uusittu 2008
- Patteri, linjasäätöventtiilien uusinta ja lämmönsäätö 2009
- PTS 2010
- Taloyhtiön lukitus 2011
- Ikkunoiden uusiminen 2012
- Ilmanvaihdon taajuusmuuntimen asennus 2012
- Syväkeräysastiat 2013
- Ulko-ovet 2014
- Pihan ympäri kulkevien metallikaiteiden uusiminen 2015
- Autotallien ovet 2015
- Autotallien kattojen lisäeristys 2015
- LTO 2016
- Lämmönsiirrin uusittu 2016
- Lämmön tasapainotus 2016
- Talouskellarin kompressorin vaihto (B-talo) 2016
- Maalämpö (EU-Gugle) 2017
- Pihan kunnostus 2018
Seuraavan 5 vuoden (2024-2028) aikana on taloyhtiössä suunnitteilla seuraavat mahdolliset
korjaukset:
- Märkätilojen uusiminen
- Sähköjärjestelmien uusiminen
- Viemäriputkiston uusiminen
- Lisärakentaminen
- B-talon vinttikäytävän seinien lisäeristäminen
- Hissien ja porraskäytävien uusiminen
- Kylmäkellarien uudistaminen
- Julkisivujen remontointi
Hallitus päätti ylimääräisessä yhtiökokouksessa 17.4.2024 aloittaa linjasaneerauksen ja ullakoiden peruskorjauksen Vaihe 1. ( Ullakko ja talosaunat, porrashuoneet, asuntojen märkätilat, LVI-tekniset työt, sähköjärjestelmä). Myytävän huoneiston osalta 1. vaiheen (3,5 milj. euron lainannostovaltuuden mukainen) arvioitu tuleva hankeosuus on n. 52.000 €. (Tässä ei ole huomioitu mahdollisesta tontin myymisestä yhtiölle saatavaa tuloa).
Muut lisätiedot
Autotallit: 15
Autopaikkamaksu: 30 € / kk
Rautatieasema, Tammelantori, Tamperetalo sekä Nokia-areena helposti kävelymatkan päässä, samoin kaikki keskustan palvelut.
Koulut: Juhannuskylän koulu n. 500 m, Tammelan koulu n. 600 mm.
Päiväkoti: Tampereen kaupungin Pohjolan päiväkoti n. 300 m. Useita muitakin päiväkoteja alle kilometrin etäisyydellä.